Mari Rantala | Pomon Enkelit

Mari piti meidän management teamille inspiroivan ja silmiä avaavan valmennuspäivän. Hän osasi hyvin ottaa koko ryhmän mukaan ja pitää osallistumisen tason korkealla. Valmennuksen päätteeksi meillä kaikilla oli energisoitunut olo ja saimme uusia työkaluja sekä oivalluksia omaan työhön ja tiimin yhteistyön kehittämiselle. 

Charlotta Henrikson
Human Resources Manager
Lindex

Mari piti työyhteisöllemme kolmetuntisen koulutuksen. Virkistävä kokemus. Tilaisuus eteni ihailtavan luontevasti. Käytännön harjoitukset ja dialoginen ote pitivät intensiteetin yllä alusta loppuun. Koulutus vastasi hyvin siihen tarpeeseen, josta olimme ennakolta keskustelleet.

Sakari Enrold
kirkkoherra
Kannelmäen seurakunta

Kiitos aamuisesta koulutuksesta. Se oli mahtava! Luennoitsija osasi olla todella innostava ja häntä oli hauska kuunnella. Hän sai varmasti kaikki ajattelemaan omaa ajattelumallia ja sitä kautta käyttäytymistä työpaikalla ja yksityisessä elämässä. Näistä asioista saisi olla muistutusluento vaikka kerran vuodessa.

Osallistuja
Ilmapallokeskus

Vahvuuksia valmentajana

  • Itsensä, ajattelun, energian ja tunteiden johtaminen
  • Neurotieteisiin pohjautuva Brain Based Coaching
  • Ratkaisukeskeinen, valmentava esimiestyö
  • Menestyvä ja myönteinen työyhteisö
  • Innostavat ja arvostavat kohtaamiset
  • Myönteinen ja merkityksellinen asiakaskokemus
  • Kokonaisvaltainen hyvinvointi
  • Henkinen hyvinvointi ja merkityskeskeisyys (Lightfulness-coaching)
  • Tietoisuustaidot, mm. Mindfulness ja Mielen jumppa

Mari Rantala

Yksi tärkeimmistä havainnoistani koko työurani ajalta on: it’s all about people. Se, mitä olemme ja ajattelemme, miten vaikutamme, millä energialla kohtaamme, miten puhumme, toimimme ja johdamme, on ratkaisevinta.

Vuosien työtaustani myynnin ja markkinoinnin parissa sekä esimiehenä toimiminen on antanut paljon käytännön kokemusta erilaisten ihmisten kohtaamisiin, tavoitteelliseen vuorovaikutukseen ja ratkaisukeskeiseen toimintaan. Näitä erilaisia vaikuttamisen keinoja olen myös vuosien varrella opiskellut ja näitä kaikkia oppeja ja työkaluja yhdistän nyt työssäni esimiesten ja työyhteisöjen valmentajana. Käyttämiäni valmennusmenetelmiä ovat Brain Based Coaching, ratkaisukeskeinen Life- ja business coaching, Lightfulness coaching sekä tietoisuustaidot.

Olen kiitollinen siitä, että olen yrittäjäurani aikana päässyt toteuttamaan monia erilaisia ihmisyyden hienouksista lähteviä valmennuksia yhdessä asiakkaiden kanssa. Olemme mm. kehittäneet innostavia ja myönteisiä työyhteisöjä, parantaneet esimiesten valmennuksellisia taitoja, treenanneet ajattelun ja tunteiden johtamista, syventäneet merkityksellisiä asiakaskokemuksia ja luoneet arvostavia käytäntöjä yhdessä tekemiseen. Näitä ja toivottavasti monia muitakin työelämää rikastuttavia valmennuksia saan tehdä myös jatkossa, yhdessä teidän kanssanne. Kantilla, kokemuksella ja konkretialla, kuorrutettuna hymyllä ja huumorilla.

Olen vuodesta 2011 lähtien toiminut valmentajayrittäjänä, coachina sekä kouluttajana esimiehille ja työyhteisöille. Ennen yrittäjäksi siirtymistäni työskentelin media- ja vähittäiskaupan organisaatioissa myynti- ja markkinointitehtävissä yli 20 vuotta, joista noin 10 vuotta esimiehenä.